Kauneus | lifestyle

Toukokuun parhaat

Enpä ole näitä tainnut tehdä joko koskaan tai en todella pitkään aikaan eli kuukausittaiset lempparit. Yritän pitää nämä viidessä tuotteessa, sillä muuten tulisi mainittua liian monta. Itse asiassa, mulla oli vaikeuksia valita edes viittä viime kuulta, sillä olen yrittänyt kokeilla erilaisia tuotteita – varsinkin meikkipuolella – joten hyviä on ollut montakin.

Päädyin kuitenkin seuraavaan viitteen tuotteeseen:

Sensai Cellular Performance Hydrachange Mistin ostin Kampin Stockmann Beautyn alesta muutami viikkoja sitten ja sen jälkeen se on ollut päivittäisessä käytössä. Olen vannonut Cliniquen Moisture Surge Spray Thirst Reliefin nimeen monta kuukautta, joten oli kiva kokeilla välillä jotain muutakin. Sensain tuoksu on aivan ihana ja pakkaus on upea, ihanan yksinkertainen, mutta näyttää silti kalliilta. Ja no, kallistahan tämä onkin. Itse sain sentään puoleen hintaan, mutta normaalisti tämän hinta on yli 60 euroa. Ja koska saan Cliniquen päälle 30 eurolla, niin valitettavasti tämän kokeilu jää tähän. Tämä on kyllä ehdottomasti kokeilun arvoinen, jos vain rahakukkaro antaa periksi tai löytää halvalla. Ostaisin kyllä uudestaankin, harkitsin jo viikon jälkeen hakea kauppaan jääneen viimeisen kappaleen, mutta en sitten viitsinyt. Aivan ihana iholla, kosteuttaa hyvin ja raikastaa oloa.

YSL Mascara Volume Effect Faux Cils’stä tuli juuri arvostelu ulos. Ja edelleen tämä on yhä pelkkää rakkautta <3

Environ AVST* 1 -A-vitamiinivoide tuli goodie bagissa Estelinan vierailusta ja tämä jäi heti käyttööni. Olen käyttänyt joitain A-vitamiinituotteita ennenkin – retinolivoiteita siis. En ole ihan varma, onko tämä ollut yksi osasyy siihen, että ihoni on alkanut kukkia leuasta, vaikka A-vitamiinia käytetäänkin aknen hoitoon. Mutta muuten tämä on ollut ihanan kosteuttava aamuisin ja vaikka tämä ei suoranaisesti ole aurinkovoide, on silti A-vitamiinilla ihoa suojaavia ominaisuuksia.

HUOM: Eli siis kommenteissa tuli ilmi pari asiaa, jotka ovat ehkä epäselviä kirjoittamassani tekstissä. AVST 1 ei ole retinolivoide, vaan sisältää retinyl palmitatea, joka antaa UVB-suojan. Eli palan kyllä tällä voiteella ihan yhtä helposti kuin normaalillakin suojakertoimettomalla päivävoiteella. Teen ko. tuotteesta oman postauksen lähiaikoina sekä vielä oman postauksen A-vitamiinin käytöstä kosmetiikassa.

Mutta kuten sanoin niin A-vitamiini ei yksistään riitä iholle ja aina haen uutta aurinkovoidetta kasvoille, joka tuntuu hyvältä, niin tällä kertaa kokeiluun lähti Kiss My Facen hieman lakritsilta/anikselta tuoksuva voide. Tämä on hyvin kosteuttava eikä jätä tahmaista pintaa. Ollut todella hyvä meikin alla ja iho on tästä tykännyt. Molemmat peukut ylös tälle!

Eniten poskilleni viime kuussa on päätynyt Narsin Deep Throat. On vain niin ihana sävy näin vaalealle iholle! Sopii kaikkeen meikkiin ja saa ihon näyttämään kauniilta. Can’t recommend enough!

Mitä suosikkituotteita teillä on ollut toukokuussa?

*-merkitty tuote saatu blogin kautta



5 thoughts on “Toukokuun parhaat”

  • Vinkkinä retinoli-voiteiden käyttöön voin kertoa, että retinoli ei suojaa ihoa millään lailla auringolta, vaan itseasiassa sen vaikutus on päinvastainen – Tutkimusten mukaan se lisää herkkyyttä ultraviolettisäteilyille. Lisäksi retinoli hajoaa päivänvalossa, eikä näin ollen toimi tarkoituksenmukaisesti.
    Retinoli-voiteet on pääasiassa tarkoitettu yövoiteiksi. Päivisin tulee käyttää korkean suojan antavaa auringonsuojavoidetta.

    Tuoteen kotisivulta; After pre-cleansing, cleansing and toning with your preferred Environ products, apply AVST 1 moisturiser to the face, neck and décolleté. Use morning and evening.

    Sunburn Alert: This product does not contain a sunscreen. Use a broad spectrum sunscreen, wear protective clothing, and limit sun exposure while using this product.

    Yst terv, T.A

    • Hei! Kuvassa oleva AVST-voide ei ole retinolivoide vastoin kuin käyttämäni LRP iltaisin. Ja kuten sanoit ei tämä ole aurinkovoide eikä sellaisena myydäkään jonka takia suosikeissa on myös aurinkovoide. Esittelyssä meille kerrottiin tässä olevan A-vitamiinimuodon suojaavan ihoa nopean pyrähdyksen ulkona ei mitään pitkää oleskelua. Juurikin kun aurinko pilkkoo A-vitamiinin iholta ennen kuin pääsee suoraan vaikuttamaan ihoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


%d bloggaajaa tykkää tästä: